perjantai 16. heinäkuuta 2010

kortti pojalle

Kuumuus sen kun jatkuu. Ihanaa toki, varsinkin kun ajattelee viime talvea, mutta kivempi olisi lomilla jo olla. Vielä kolme viikkoa töitä paahteessa (lööpit kertoi tänään helteen jatkuvan viikkoja...) Iski muuten eilen tajuntaan jännä asia; 6 kuukautta sitten oli 60 astetta vähemmän...! Uskomaton, kun sen oikeasti luvuiksi ajattelee, niin kylmä ja runsasluminen talvi ja heti sen perään ennätyshelteet, jotka jatkuu ja jatkuu...

Askartelemisesta en ole ehtinyt kuin haaveilemaan, muutama tilauskorttikin odottaisi tekijäänsä, onneksi vielä on reilusti aikaa, ekat vasta elokuuksi (mulla kaverit tietää, että multa ei viikon varoitusajalla välttämäti kerkeä mitään saamaan... :D) Löytyy tuolta noita julkaisemattomia kortteja, joten tässäpä jotain kuitenkin näytille.

Tätä oli ihan hauska tehdä, mä olen vähän arka käyttämään värejä, varsinkaan kahta näin eri väriä, mutta näähän sopi ihan kivasti. Mäkin olen kaivanut ompelukoneeni vaatehuoneen perukoilta (ja putsannut pölyistä, öhöm...) ja jätin sen ihan pöytäni viereen nyt, kun innostuin näistä ommelluista reunoista. Väritykset Copiceilla, tähdet tilattu Ebaysta ja nuo "terälehdet" tähden ympärillä on kyyneleen muotoisia Dew dropseja.

4 kommenttia:

  1. Terve kohtalotoveri! Mulla alkaa loma vasta 16.8. Eikä haittaa vaikka silloin satais koko neljä viikkoo - silloin pystyy sitten ainakin askartelemaan ;)

    Korttisi on hieno. Voi kumpa mullakin olis tilaa ompelukoneelle askartelunurkassani. Nuo ompeleet näyttävät kyllä hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Ihana kortti. Värit on kauniit ja kivoja nuo pienet yksityiskohdat.

    VastaaPoista
  3. Söötti ja hyvänvärinen, pirteä kortti:)

    VastaaPoista