perjantai 16. lokakuuta 2009

Pussin tuunausta ja pikku rasia

Veljeni täyttää viikon päästä 20 vuotta ja kaikkihan me tiedämme, että miehille on aina vähän vaikeaa tehdä kortteja. Tuunasin siis paperipussukalle uuden kuosin, täytettä en tässä kerrokaan, ei sillä, että veljeni tänne blogiin eksyisi 8D, mutta äitini täällä käy, joten pidetäänpä salaisuus hänellekin...



Mä olen todennut miehille turvallisimmaksi tällaiset graafisemmat tekeleet, paperia myöten.
Reunassa valkoista ricrac-nauhaa ensin ihan vaan paperin päällä ja vieressä lävistäjällä tehtyihin loviin pujoteltuna. Sitten vaan erikokoisilla ja -mallisilla stansseilla stanssattuja ympyröitä, joiden päälle vielä liimattu stanssatut kirjaimet "onnea" ja alareunassa kohotettu "20 v". Kirjaimia ja numeroita korostettu hieromalla niihin rub-on -värejä, vähän metallinhohtoa. Koristeiksi vain parit ruuviniitit.

Toinen tekeleeni tällä kertaa on pikkuinen rasia, jonka tein uudella Scor-palillani täältä löytyvällä ohjeella.


Tämä oli ensimmäinen kokeilu, enkä kauheasti tätä koristellut, stanssasin tuon kannen nestabilitiesillä ja lisäsin vain nauhan, Priman kukan ja napin. Kartongin kukissa vähän kimalleliimaa, tosin ei kuvassa oikein näy.

Ihana vempain tuo Scor-pal, tuskin tulee jäämään hukkaostokseksi. Olen jo pari laatikkoakin sillä tehnyt, toinen päätyi lasten käsiin noin minuutin päästä siitä, kun sain sen valmiiksi ja voinette arvata, kuinka siinä kävi... Onneksi laitteella on niin helppo tehdä taitokset, että ei niin hirveästi ketuttanut, vaan taittelin samantien toisen, mikä vielä odottaa koristelua.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Tunnustus!

Sain ihkaensimmäisen tunnustuksen! Isot kiitokset, Sannas! Kylläpäs tulikin hyvä mieli!


Tähän kuului tunnustaa itsestään 7 asiaa, joita muut eivät tiedä:

1. Pelkään korkeita paikkoja ja pimeää...
2. Olen puoliksi espanjalainen
3. Tykkään kierrellä kirppareilla
4. Pidän hyvästä punaviinistä
5. Olen ajanut ajokortin vasta 29-vuotiaana
6. Olen laserleikkauttanut silmäni
7. Käyn kampaajalla korkeintaan 2 kertaa vuodessa...

Tämän tunnustuksen annan eteenpäin ja odottelen paljastuksia seuraavilta: Jeennille,
Eeppilälle,Bissen buduaarille, Annamannan aarrearkulle, Anskun aarremaalle ja Isossa ja pienessä maailmassa

maanantai 5. lokakuuta 2009

joulukorttia pukkaa...

Viimeaikoina on ollut vähän hiljaiseloa askartelun puolella, kyllä senverran voimille on käynyt uudenlaisen arjen opettelu, mutta pikkuhiljaa ei onneksi ole ihan niin väsynyt ja tänään miehenkin ollessa kotosalla pääsin livahtamaan askaroimaan :) Joulukorttia taas tuloksena, kuvan värittelin jo viikko sitten, nyt oli aikaa kokoamiseenkin.

Suloisen leimasimen ostin askartelukirppikseltä, ihastuin tähän todenteolla! En vain tiedä kenen leimasin tämä on, tietääkö kukaan? Kuva väritelty Distresseillä ja lumisade liquid perlsilla. Pohjaan leimasin Inkadinkadon leimasimella lumikiehkuroita ja päälle sivelsin perfect pearlsin heirloom goldia, eli ihanasti kimmeltää :) Kukka on Priman ja keskellä punainen dew drops.

Innostuin tekemään parit pakettikortitkin vielä tuolla samalla leimasimella, väritelty samoin kuin kortin kuva ja reunoille sipaistu myös Distressiä.