perjantai 16. lokakuuta 2009

Pussin tuunausta ja pikku rasia

Veljeni täyttää viikon päästä 20 vuotta ja kaikkihan me tiedämme, että miehille on aina vähän vaikeaa tehdä kortteja. Tuunasin siis paperipussukalle uuden kuosin, täytettä en tässä kerrokaan, ei sillä, että veljeni tänne blogiin eksyisi 8D, mutta äitini täällä käy, joten pidetäänpä salaisuus hänellekin...



Mä olen todennut miehille turvallisimmaksi tällaiset graafisemmat tekeleet, paperia myöten.
Reunassa valkoista ricrac-nauhaa ensin ihan vaan paperin päällä ja vieressä lävistäjällä tehtyihin loviin pujoteltuna. Sitten vaan erikokoisilla ja -mallisilla stansseilla stanssattuja ympyröitä, joiden päälle vielä liimattu stanssatut kirjaimet "onnea" ja alareunassa kohotettu "20 v". Kirjaimia ja numeroita korostettu hieromalla niihin rub-on -värejä, vähän metallinhohtoa. Koristeiksi vain parit ruuviniitit.

Toinen tekeleeni tällä kertaa on pikkuinen rasia, jonka tein uudella Scor-palillani täältä löytyvällä ohjeella.


Tämä oli ensimmäinen kokeilu, enkä kauheasti tätä koristellut, stanssasin tuon kannen nestabilitiesillä ja lisäsin vain nauhan, Priman kukan ja napin. Kartongin kukissa vähän kimalleliimaa, tosin ei kuvassa oikein näy.

Ihana vempain tuo Scor-pal, tuskin tulee jäämään hukkaostokseksi. Olen jo pari laatikkoakin sillä tehnyt, toinen päätyi lasten käsiin noin minuutin päästä siitä, kun sain sen valmiiksi ja voinette arvata, kuinka siinä kävi... Onneksi laitteella on niin helppo tehdä taitokset, että ei niin hirveästi ketuttanut, vaan taittelin samantien toisen, mikä vielä odottaa koristelua.

8 kommenttia:

  1. Hieno pussukka! Pidän tuosta värimaailmasta, sopii kyllä hyvin miehelle.

    Jahas ja posti on tuonut uuden "lelun". Söpö rasia!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana pussukka. Millähän olet tehnyt nuo ympyrät missä on kirjaimet?
    Myöskin upea rasia ja onnea uudelle lelulle:))
    Eksyin tänne Miran sivuilta, näköjään näitä kortteilijoita on sittenkin lähellä:))

    VastaaPoista
  3. Oi wau! Onpas hienot! Erityisesti tykkäsin tuosta veljellesi tekemästä pussukasta. =)
    ..ja juuh, kaikkea kivaa tuli shoppailtua ja voitin vielä arvonnassakin ;) mutta ei mitään ihmeitä, papereita, kohojauhetta yms. siinä ne tärkeimmät. Niista "kylteistä" tykkäsin itse kovasti. =)

    VastaaPoista
  4. Pitkästä aikaa minäkin ehdin tänne tutkimaan . Ihania nyssyköitä, alempi on kuin pikkuinen käsilaukku ;)

    VastaaPoista
  5. Tässä tovin selailin sivujasi ja toinen toistaan ihanampia askarteluja katsastin. Teet kauniita kortteja ja tämä kyseinen pussukka yläkuvassa ihanasti retrohenkinen ja nätisti koristeltu:) Alakuvassa puolestaan todella kiva tyttömäinen rasia.

    VastaaPoista
  6. Äiti täällä x)

    Onnea nimipäivänäsi!

    ...voihan äiditkin ihailla tyttäriensä kättentaitoja... olen ylpeä ja onnellinen sinusta ja pikkuisen kateellinenkin!
    Löydän kauttasi myös muita 'äidin ihasteltavaa'!

    HALIT!
    toivotteleepi äiti

    VastaaPoista
  7. Blogistani löytyy jotain sinulle kuuluvaa. :o)

    VastaaPoista
  8. Täällä on valmistunut vaikka mitä ihanaa. Upeita tuotoksia.

    VastaaPoista